Elämä on täynnä yllättäviä kuluja. Yllättäviä menoeriä tulee aina vastaan, eikä ylimääräistä rahaa kerry säästöön. Mistä nopean rahallisen avun saa, silloin kun sitä eniten tarvitsee? Jotkut meistä ovat siinä onnellisessa asemassa, että he voivat pyytää läheisiltään apua akuutteihin taloudellisiin ongelmiin, mutta kaikilla ei ole tähän mahdollisuutta. Se on yksi syy siihen, miksi erilaiset pikalainat ja joustoluotot ovat kasvattaneet hurjasti suosiotaan viime vuosina.
Useat pikalainoja tarjoavat yritykset myöntävät muutaman sadan euron lainoja jopa ilman vakuuksia. Maksuaika lainalle saattaa vaihdella 30 päivästä jopa useiden vuosien maksuaikaan, eivätkä täten maltilliset kuukausierät välttämättä käy liikaa kukkaron päälle. Vaikka kyse on pienistä summista, kannattaa lainanottoa harkitsevan henkilön silti varmistua siitä, että hänen takaisinmaksukykynsä on riittävä. Oma taloudellinen tilanne tulisi kartoittaa useammaksi kuukaudeksi eteenpäin ennen lainanottoa, jotta lainan takaisinmaksusta aiheutuvat kulut eivät aiheuta ikävää lainakierrettä.
Pikalainoja kannattaa aina vertailla keskenään, sillä niistä aiheutuvat kokonaiskustannukset vaihtelevat eri lainantarjoajilla suhteellisen paljon. Samansuuruisen lainan kustannukset voivat vaihdella jopa useita kymmeniä euroja. Tämä riippuu tavallisimmin lainantarjoajan ilmoittamasta todellisesta vuosikorosta, sillä mitä suurempi korko on, sitä suuremmat luonnollisesti ovat lainan kustannuksetkin. Jotkut lainoja tarjoavat yritykset tarjoavat jopa ilmaisia ensilainoja uusille asiakkailleen yleensä 1--2 kuukauden maksuajalla. Tämä vaihtoehto kannattaa etenkin ensikertalaisten katsastaa ennen lainan nostamista muualta.
Ilmaisia ensilainoja selaillessa kannattaa muistaa, että ilmainen ei välttämättä tässä yhteydessä tarkoita täysin kulutonta lainaa. Onkin äärimmäisen tärkeää aina lukea lainan ehdot ennen sen hyväksymistä, sillä eri yritykset saattavat ilmaista pikalainaa mainostaessaan kuitenkin periä lainannostosta kuluja tai tilinhoitopalkkioita. Kannattaa myös muistaa, että laina on usein ilmainen vain muutaman ensimmäisen kuukauden ajan, jonka jälkeen siihen voidaan lisätä esimerkiksi normaalit korko- ja tilinhoitokulut tai muita maksuja.
Netistä löytyy sivustoja, jotka listaavat ilmaisia lainoja. Paras ilmainen lainatarjous on ehdottomasti Suomilimiitillä, joka tarjoaa uusille asiakkailleen maksimissaan 2 000 euron luoton jopa 60 päivän korottomalla sekä kuluttomalla maksuajalla. Ferratumilta on mahdollista saada lainaa 2 000 euroon saakka 30 päivän kuluttomalla maksuajalla. Myös Vivuksen pikalaina 400 euroon saakka on kuluton ensimmäiset 30 päivää. Eurolimiitti perii ilmaisista lainoista 15 % nostopalkkion, ja Rahapalvelun lainoissa asiakkaan maksettavaksi tulee ainoastaan lainan korot.
Jos ilmaiset ensilainat eivät houkuta tai jos maksuajan pitäisi 200 euron lainalle olla mielellään pidempi kuin 1--2 kuukautta, kannattaa jälleen turvautua lainanvertailusivustoihin. Niissä on selkeästi listattuna useiden eri lainantarjoajien tärkeimmät tarjoukset, joista asiakas näkee nopeasti muun muassa lainanhaun ikärajan, lainasumman, maksuajan sekä lainan todelliset kustannukset. Näistä kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti viimeisimpään kohtaan, sillä luoton tosiasialliset kulut saattavat vaihdella eri yrityksillä hyvinkin paljon.
Lainan todellisiin kustannuksiin lasketaan lainan korot, nostopalkkiot sekä tilinhoitokulut. 200 euron lainoja yhden vuoden maksuajalla vertailtaessa esimerkiksi Reissuvippi-sivuston kustannukset lainalle ovat 275 euroa, kun taas Omalaina.fi-sivuston kokonaiskustannukset samalla summalle ovat 216 euroa. VarmaLaina.fi tarjoaa samaa lainaa 228 euron kokonaiskustannuksilla. Erot ovat suuria ja siksi lainoja kannattaakin vertailla. Lainantarjoajista E.G.E tarjoaa tällä hetkellä edullisimman pikalainan lyhyellä maksuajalla; 200 euroa kahden kuukauden maksuajalla kustantaa asiakkaalle kokonaisuudessaan 210,40 euroa.
Ennen kuin mitään lainoja lähtee hakemaan, kannattaa varmistua omasta takaisinmaksukyvystään. Ennakointi on tärkeää talousasioissa ja siksi asiakkaan tulisikin aina olla mahdollisimman hyvin tietoinen lähestyvistä menoistaan. Riskinä on, että jos lainan hakee esimerkiksi liian lyhyelle maksuajalle, taloudellinen kuormitus kasaantuu. Siksi onkin syytä muistaa, että vaikka pikavippejä onkin nopeaa ja helppoa nostaa, ne ovat silti aina lainoja, jotka tulee maksaa kokonaisuudessaan korojen kera takaisin.
Lainan tarve saattaa tulla eteen aivan yllättäen ilman, että siihen osaa varautua. Tällaisissa tapauksissa on helpointa hakea niin sanottua pikavippiä tai pikalainaa. Näissä luottopäätökset saa yleensä heti hakemuksen lähettämisen jälkeen. 200 euron suuruisia lainoja saat monelta eri luotonantajalta. Muista kuitenkin vertailla lainasi, ennen kuin teet lopullisen päätöksen. Vertailu saattaa säästää sinulta sievoisen summan, koska lainojen korot ja kulut vaihtelevat eri lainanantajien välillä.
Lainan hakeminen on hyvin yksinkertaista. Lainaa haetaan netissä joko yksittäisen luotonantajan sivuilla tai sitten lainalaitoksen kautta. Erona näissä kahdessa on se, että lainalaitoksen kautta haettuna hakija saa monta eri tarjousta useilta luotonantajilta. Lainalaitokset nimittäin kilpailuttavat yli 20 pankkia. Hakija säästää aikaa ja vaivaa, kun jokaiselle luotonantajalle ei tarvitse lähettää hakemuksia erikseen. Myös lainojen vertaileminen on helpompaa, kun perustiedot saa eteensä lainatarjouksen yhteydessä.
Jos lainat päädytään vertailuttamaan lainalaitoksen kautta, on tärkeää, että lainapäätöstä ei tee liian nopeasti. On edullista myös odottaa hetki, sillä joillakin luotonantajilla päätöksen tekeminen saattaa kestää jonkun aikaa. Hakijan kannattaa myös hyödyntää mahdolliset tarjoukset, joita jotkut luotonantajista myöntävät. Yleisin etu on se, että hakijalle tarjotaan ensimmäinen nostokerta ilman nostokuluja. Tällä voi säästää mukavia summia, koska lainan nostokulut saattavat joskus olla kohtalaisen korkeita.
Nettihakemus on lyhyt ja nopea täyttää. Siinä kysytään hakijan perustietoja, kuten nimeä, osoitetta, puhelinnumeroa ja sähköpostiosoitetta. Joillakin luotonantajilla hakija rekisteröi samalla itselleen oman tilin, johon hänen täytyy luoda salasana. Hakijalta voidaan kysyä muutamia taustakysymyksiä, jotka liittyvät tuloihin ja aikaisempiin lainoihin. Aikaisemmat lainat vaikuttavat olennaisesti hakijan mahdollisuuksiin saada laina, joten on tärkeää ilmoittaa kaikki olemassa olevat lainat hakemuksessa. Puutteellinen hakemus voi johtaa luoton eväämiseen.
Kaikkien hakemusten päätteeksi hakijan tulee tunnistautua verkkopankkitunnuksilla. Niiden täytyy olla henkilökohtaiset, eli ne eivät saa esimerkiksi olla puolison kanssa jaetut. Kun hakija on suorittanut tunnistautumisen, annetaan luottopäätös yleensä heti. Joskus päätöksen saaminen voi kestää muutaman minuutin. Tämä johtuu siitä, että luotonantajat tarkistavat hakijan luottotiedot ennen päätöksen antamista. Luottotiedot tarkistetaan asiakastietorekisteristä, jonne kuluttajille voidaan merkitä muun muassa maksuhäiriömerkintöjä ja kunkin hakijan henkilökohtainen luottoluokitus.
Edes pientä lainaa ei myönnetä kaikille. Jokainen luotonantaja määrittelee omat edellytyksensä, joten ne saattavat poiketa toisistaan luotonantajan mukaan. Tärkeintä on, että hakijan luottotiedot ovat kunnossa. Jos hakijalla on maksuhäiriömerkintä, on luotonsaanti lähes kokonaan mahdotonta. Tällöin hakija tarvitsee yleensä kanssahakijan, jonka luottotiedot ovat kunnossa ja jonkun tulot riittävät lähestulkoon yksin lainan hakemiseen. Luottotietojen menettäminen vaikuttaa moniin asioihin, joten lainojen maksusta kannattaa pitää huolta.
Tämän lisäksi hakijan tulee olla suomalainen ja asua vakituisesti Suomessa. Hänellä tulee myös olla oma henkilökohtainen puhelinnumeronsa. Sen lisäksi lähes kaikki luotonantajat vaativat sen, että hakijalla on säännöllisiä tuloja. Nämä tulot voivat olla joko palkan tai eläkkeen muodossa. Vaikka pienempiä summia varten ei tarvitse lähettää liitteitä, on silti erityisen tärkeää, että hakemukseen merkityt tiedot ovat oikein. Kerro siis rehellisesti, paljonko kuukausittaiset tulosi ovat ja mistä ne koostuvat.
Kiinnitä huomiota lainojen korkoihin. Korot vaikuttavat olennaisesti siihen, paljonko laina tulee loppujen lopuksi maksamaan. Korot jaetaan nimelliskorkoon ja todelliseen vuosikorkoon. Todellinen vuosikorko on näistä tärkeämpi. Se kertoo kaiken, mitä lainanhakijan tulee koroista tietää. Todelliseen vuosikorkoon on laskettu nimelliskoron lisäksi luotonantajan asettamat korot sekä muut kulut, kuten lainan nostopalkkiot sekä tilinhoitopalkkiot. Koska nämä vaihtelevat luotonantajan mukaan, voi korkoja vertailemalla säästää melko mukavia summia.
©Copyright 2022
https://www.holda.fi