Jos lainantarve on 50 euroa, kannattaa laina hakea netistä. Monet luotonantajat ovat ottaneet valikoimiinsa pienempiä, kuten 50 euron lainoja, koska niille on kysyntää. Hakuprosessi on todella helppo ja rahat saa yleensä omalle pankkitililleen jo samana päivänä.
Nettihakemuksen täyttäminen ei vie kuin muutaman minuutin. Hakemuksessa kysytään hakijan perustietoja, eli nimeä, osoitetta, puhelinnumeroa, sähköpostia ja tilinumeroa. Kun haetaan 50 euron suuruista lainaa, ei hakemuksia käsitellä koskaan manuaalisesti.
Hakemukset menevät siis läpi automaattisen luottotarkastuksen kautta. Myös luottopäätöksen saa välittömästi hakemuksen lähettämisen ja onnistuneen tunnistautumisen jälkeen.
50 euron lainalle on monia eri käyttötarkoituksia. Yleensä pienemmät lainat käytetään esimerkiksi laskuihin tai muuhun normaaliin arkeen. Varsinkin nuoret hakevat paljon tällaisia pieniä lainoja, joten näiden pikavippien ikäraja on lähes aina 18 vuotta.
Tavallisesti pienet pikavipit täytyy maksaa takaisin yhdessä erässä ja maksuaikaa saa noin kuukauden verran. Ennen vipin ottamista kannattaa olla varma siitä, että vipin pystyy maksamaan. Muuten korot ja kulut alkavat kertyä nopeaa vauhtia, ja pian 50 euron lainasta saattaa tulla jopa kaksinkertainen. On siis tärkeää pitää huolta lainan takaisinmaksusta.
Jo 50 euron suuruisilla pikavipeillä on joitakin vaatimuksia. Ei siis ole varmaa, että kuka tahansa saa näinkään pientä luottoa. Kaikki luotonantajat vaativat toki täysi-ikäisyyttä. Yleensä 18 vuotta riittää, kun puhutaan pienemmistä summista. Hakijan luottotietojen on myös oltava kunnossa.
Luottotiedottoman hakijan on melkeinpä mahdotonta saada lainaa. On myös olemassa sellaisia luotonantajia, jotka vaativat säännöllisiä tuloja aina riippumatta siitä, kuinka suurta lainasummaa ollaan hakemassa. Yleensä nämä tulorajat eivät kuitenkaan ole kovin suuria, joten jo osa-aikatyöllä on mahdollista osoittaa ansaitsevansa riittävästi tuloja, jotta luotto voidaan myöntää.
Tärkeää on myös se, että hakija on kirjoilla Suomessa, eli hänellä on vakituinen osoite täällä. Lainaa ei myönnetä ulkomailla asuville tai väliaikaisesti oleskeleville, jos osoitetta ei löydy myös kotimaasta. Vakituisen osoitteen lisäksi hakijalta täytyy löytyä henkilökohtainen puhelinnumero ja pankkitili.
Lainaa ei koskaan makseta kenenkään muun kuin sitä hakevan pankkitilille, joten tämä on tärkeä seikka. Lainahakemuksen yhteydessä tehtävä tunnistautuminen tapahtuu oman verkkopankin kautta.
Tämänkin vuoksi pankkitilin täytyy olla omissa nimissä. Jos nämä puitteet ovat kunnossa, ei lainan saamiselle todennäköisesti tule olemaan sen suurempia esteitä.
Suomen markkinoilla on joitakin luotonantajia, jotka myöntävät uusille asiakkaille korottomia ja kuluttomia 50 euron suuruisia pikavippejä. Näihin luotonantajiin kuuluvat Ferratum, Suomilimiitti, Blue Finance, Credit24 sekä Vivus.fi.
Kaikkien näiden kohdalla tulee kuitenkin huomioida, että vippi on maksettava takaisin yhdessä erässä. Maksuaikaa voi saada 30 - 45 vuorokautta. Jos maksua ei voi suorittaa kerralla, alkaa lainalle kertyä viivästyskorkoa ja samalla myös erinäisiä kuluja.
Jos lainan hoitaa mallikkaasti, sama luotonantaja voi tarjota myöhemmin suurempia lainasummia siten, että niistä ei kerry korkoja tai kuluja. Tämä tunnetaan niin sanotusti ilmaisena lainana.
Jos 50 euron pikavippejä myöntävien luotonantajien joukosta ei löydy itselle sopivaa, on joustoluoton hakeminen yksi hyvä mahdollisuus. Joustoluotto tarkoittaa siis sitä, että hakijalle myönnetään luottoraja, jonka puitteissa hän saa tehdä nostoja silloin, kun itse haluaa.
Joustoluotoissa on myös se hyvä puoli, että jos niitä ei käytä, niistä ei myöskään kerry kuluja. Joustoluotosta maksetaan korkoa ainoastaan siitä summasta, mikä on käytetty. Tämä tulee siis toisinaan kuluttajalle edullisemmaksi kuin tavallinen kulutusluotto, johon liittyy paljon muitakin kuluja aina nostokuluista tilinhoitomaksuihin asti. Joustoluottoa kannattaa siis myös harkita pikavippien sijaan.
Pikavippi on saanut sanana melko negatiivisen merkityksen. Todellisuudessa se on lainaa, joka maksetaan takaisin tiettyjen lainaehtojen mukaan. Ei siis niin erilaista kuin asuntolaina tai autolaina.
Pikavipistä voidaankin käyttää myös nimitystä pienlaina, joka selittää sen periaatetta ehkä hiukan "pikavippi"-sanaa paremmin. Käytti sitten kumpaa sanaa tahansa, on kyseessä lyhytaikainen ja pienehkö, yleensä maksimissaan tuhannen euron suuruinen laina.
Pikavippi haetaan joko netissä tai tekstiviestitse -- ensimmäinen vaihtoehto on nykyisin yleisempi.
50€ pikavipin ottaminen voi olla yllättävänkin edullista, kunhan tietää, mistä vippiä lähtee hakemaan. Ennen päätöksen tekoa kannattaa siis aina vertailla lainojen tarjoajia ja näiden lainaehtoja.
Tällä tavalla voi säästää pitkänkin pennin, erityisesti kun kyseessä on alunperin melko pieni summa. Kukaan ei varmasti haluaisi turhaan maksaa tuplasti lainasumman verran kuluja ja korkoja, kun 50 euron pikavipin voi saada täysin kuluttomasti ja korottomastikin, kunhan tietää, mistä etsii.
Uusi asiakas saa monista lainapalveluista ensimmäisen lainan kokonaan kuluitta. 50 euron pikavippikin on siis mahdollista saada ilman sen suurempia kustannuksia, jos takaisinmaksuaika on tarpeeksi lyhyt (yleensä maksimissaan pari kuukautta).
Kulut kannattaa aina kuitenkin tarkistaa, sillä joissakin pikavipeissä on erilaisia piilokuluja, jotka nostavat tietenkin lainan hintaa. Kaikeksi onneksi tällaiset lisäkulut on kuitenkin usein selvitetty lainaehtojen lisäksi myös vertailusivustoilla, joille myös 50 euron pikavippiä harkitsevan kannattaa suunnata.
Kun pikavipin hakeminen tulee ajankohtaiseksi, on rahan tarve yleensä akuutti. Siksipä varmasti jokainen pikavippiä hakeva arvostaa mahdollisimman nopeaa toimintaa ja sitä, että rahat ovat tilillä heti lainapäätöksen saamisen jälkeen. 50 euron summa ei kaikille kuulosta suurelta, mutta sitä suuremmalla syyllä sen tilille saaminen saattaa olla erittäin tärkeää.
Usein tämä riippuu siitä, missä pankissa pikavipin hakijalla on tili, mutta on myös lainapalveluja, joista vipin saa kaikkien pankkien tileille heti.
Kun haluat pikalainan 50 euron summalla, kannattaa käyttää kuluttomia ensitalletuksia, joista aiemmin kerroimme. Tällaisia tarjoavat muun muassa Vivus.fi ja Suomilimiitti, joista molemmat maksavat lainan tilille saman tien, jos lainanhakijalla on käytössään joku Suomen suosituimmista pankeista (esimerkiksi Aktia, Nordea tai Danske Bank).
Molemmat näistä toimijoista tarjoavat laina-ajaksi kuukautta, joka on erittäin sopiva 50 euron pikavipille. Kannattaa tietysti tutustua muihinkin vaihtoehtoihin, jos kumpikaan näistä ei tunnu sopivalta.
Pikavipin hakemisen ensimmäinen vaihe on tarpeen määrittely. Aivan ensiksi tulee siis miettiä, tarvitseeko lainaa todella, ja kuinka paljon sitä tarvitsee. Kun on tullut tulokseen, että 50 € pikavippi on itselle tarpeellinen esimerkiksi laskun maksuun tai muuhun pieneen menoerään, on aika ottaa selvää siitä, millaisia vaihtoehtoja on tarjolla.
Kuten jo aikaisemmin tässä artikkelissa totesimme, löytyy 50 € pikavippejä ilman korkoa ja kuluja, joten tällainen kannattaa valita.
Kun tiedetään mitä lähdetään hakemaan ja mistä, ei tarvitse periaatteessa enää muuta kuin täyttää hakemus ja odottaa päätöstä. Vaikka kyseessä on pieni summa, tulee hakemus täyttää huolella, sillä pahimmassa tapauksessa hutilointi voi maksaa aikaa.
Vaikka hakemuksia voikin usein lähettää aina aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan, on kuitenkin hyvä huomioida, että lainapäätöksiä ei aivan heti saa. Voi siis joutua nukkumaan yön ylikin, ennen kun päätös valmistuu.
50e pikavippi voi olla tärkeä apu tiukassa paikassa. Jos tarvetta kyseiselle rahalle tulee, kannattaa aina ensimmäiseksi selvittää, onko mahdollista hyödyntää joidenkin pikavippipalvelujen tarjoama kuluton ja koroton ensilaina.
Vaikka pikalainoja säännelläänkin nykyään tarkemmin, voi tällaiselle muutamalle kympillekin tulla paljon hintaa, jos ei yhtään selvitä, mistä vipin ottaa.
Ota myös aina vain sen suuruisia lainoja ja sellaisella maksuajalla, jotka voit varmasti hoitaa ongelmitta pois -- ja vielä ajallaan.
©Copyright 2022
https://www.holda.fi